Suomessa tuloerot ovat kasvaneet OECD-maiden kärkivauhtia 1980-luvulta lähtien. Todellinen spurtti oli vuodesta 1995 vuoteen 2005, jolloin suurituloisten tulot nousivat 75% ja pienituloisten tulot kasvoivat alle 17%. Tuloerojen kasvua vauhditettiin esimerkiksi pääomatulojen eriyttämisellä ansiotuloista. Siirryttiin suosimaan omistamista asettamalla pääomatulot tasaverotettaviksi. Ansiotulot sentään säilyivät progressivisina, mutta suurituloisilla on mahdollista kiertää veroja esim. nostamalla osan ansiotuloista pääomatuloina (tätä ”veroneuvontaa” tarjoavat mm. yksityiset terveysalan yritykset houkutellessaan esim. lääkäreitä palvelukseensa). Pieni- ja keskituloisille moisesta verokikkailusta ei ole hyötyä.
Tuloerot aiheuttavat yleistä elinkustannusten nousua. Peruselintarvikkeet ja vuokrat kallistuvat tehden elämän hankalaksi niille, joiden tulot junnaavat paikallaan. Seurauksena on esimerkiksi pienituloisten huonompi ravinto ja hakeutuminen kasvukeskusten reunamille, edullisempiin asuntoihin. Työpaikat sen sijaan sijaitsevat tyypillisesti kasvukeskuksissa, ja pienituloinen maksaakin myös työssä käynnistään hyvätuloista enemmän matkaan kuluvana aikana ja rahana – jos töitä saa. Myös lasten päivähoito ja koulut, sekä muut palvelut jatkavat keskittymistään kasvukeskuksiin. Lähipalvelut ovat todellisuutta siis ainoastaan paremmin toimeentuleville, joilla on varaa asua palveluiden lähellä.
Tuloerojen kasvu aiheuttaa huono-osaisuuden periytymistä ja mahdollisuuksien tasa-arvon rapautumista. Ihmisen perhetaustat vaikuttavat yhä vahvemmin mahdollisuuksiin elämässä. Kun taustat rajaavat mahdollisuuksia parempaan elintasoon yhteiskunnassa hyväksyttävin keinoin, aletaan hakea laajemmin niitä epärehtejä keinoja. Lieveilmiönä syntyy esimerkiksi rikollisuutta, joka kohdentuu niihin joilla menee itseä paremmin. Voidaan turvautua myös eettisesti arveluttaviin keinoihin, kuten prostituutioon. Haluammeko todella esimerkiksi, että ne nuoret pystyvät tulevaisuudessa opiskella, jotka ovat valmiita uhraamaan itsensä kauppatavaraksi opinnot rahoittaaakseen. Millaista moraalia tämä yhteislunnassa vahvistaa? Suomessa prostituutio on jo olemassa oleva ilmiö opiskelijoiden keskuudessa. Tuloerojen kasvu siis lisää yleisesti epäoikeudenmukaisuutta ja luo sisäistä jännitettä ja turvattomuuttaa – myös niille hyväosaisille. Syntyy luokkayhteiskunta, omat asuinalueet köyhille ja rikkaille, tämä on nähtävissä jo Suomessakin. Tuloerojen kasvun haitallisuudesta ollaankin, tai ainakin ollaan olevinaan yksimielisesti huolissaan yli puoluerajojen.
Miksi tuloeroihin puututaan niin hampaattomin keinoin?
Vaikka tuloerojen kasvusta ollaan olevinaan huolissaan, kuitenkin harjoitettu politiikka 90-luvulta lähtien on vain lisännyt tuloeroja. 90-luvun alkupuolella tehty pääoman ja ansiotulojen eriyttäminen oli yksi suurimmista tuloeroja kiihdyttävistä toimista, samoin varallisuusveron poistaminen 2005. Näistä toimista näkee jo heti, että ne ovat omistavaa tahoa suosivia. Sitä tahoa, jonka elinkeino ei perustu minkään tekemiseen, vaan omistamiseen. Haluan painottaa tässä että omistaminen ei ole työtä, eikä se tuota yhteiskuntaan mitään. Omistaminen on loisimista, muiden täytyy tuottaa yli omien tarpeiden, jotta omistava tahokin saa, ilman että se antaa omaa työpanostaan tuottaakseen esimerkiksi ruokaa, käyttöhyödykettä, palvelua tai terveyttä. Omistaminen liittyy vahvasti vapaiden markkinoiden ideologiaan. Tätä loisimista siis alettiin suosia verotuksella 90-luvulla, ja linja on jatkunut kiihtyen EU:n myötä.
Jos tuloeroihin halutaan todella puuttua, on tehtävä muutakin kuin kosmeettisia tekoja. Yksi keino jota liputan, on minimipalkkaan suhteutettu maksimipalkka. Käytännössä tämä tarkoittaisi progression lisäämistä roimasti, ja sen ulottamista myös pääomatuloihin, palkkioihin ja työsuhde-etuuksiin. Tällä olisi myös suorat vaikutukset tuleviin valtion maksamiin virkamies-eläkkeisiin, sekä luonnollisesti välittömästi palkkoihin, jotka kohoavat joillakin myös virkamiespuolella satoihin tuhansiin vuositasolla. Olisi siis maksimipalkka, esimerkiksi 5-kertaa hyväksytyn minimipalkan verran, josta yli menevä osa maksetaan verona valtiolle 100%:sti. Tämä aiheuttaisi sen, että hyvätuloisten palkkakilvoittelu ja hyväveli-verkostojen käyttö tehtäisiin kannattamattomaksi. (Kansanedustajat voitaisiin laittaa minimipalkalle, tällä tavoin varmistettaisiin, että palkkoja lähdetään korjaamaan aina oikeasta päästä.)
Sit me lähetään!
Toimitusjohtajat ja omistava taho yleisesti vastaa veronkorotuspuheisiin esittämällä uhkakuvia veronkierrolla ulkomaille, tai siirtämällä tuotantonsa halpatyömaihin. Tähän sanon että tervemenoa. Tällä hetkellä vapaiden markkinoiden seurauksena työt on jo suurelta osin viety halpatyömaihin ja samalla painostettu koko ajan Suomen työläisiä madaltamaan palkkavaatimuksiaan, kuin myös työehtojaan. Valtiolla on myös paineet madaltaa esimerkiksi ympäristön suojelun valvontaa ja vaatimuksia, kun halpatyömaissa saa saastuttaa vapaammin. On asetettava rajat, jos maksat verosi muualle, et myöskään käytä yhteiskuntamme palveluita, sinut tulkitaan ulkomaalaiseksi, eikä kansalaisoikeuksia ole. Lapsesi eivät käy Suomalaista, meidän veroilla ylläpidettyä koulua, eivätkä käytä terveydenhuoltoamme tai kirjastojamme. Samoin yhtiöiden kanssa on tehtävä rajanveto, millä ehdoilla meillä saa toimia. Yritysten paljon tarvitsema tieverkostokaan ei ole ilmainen ylläpitää. Me emme halua tilanteeseen jossa olemme riippuvaisia monikansallisista yritysjäteistä ja kilpailemme niiden tarjoamista työpaikoista yhdessä halpatyömaiden kanssa. Tästä leikistä on jo aika hypätä pois, Suomi ei pärjää vapailla markkinoilla, ellei madalla vaatimuksiaan halpatyömaiden tasolle. Näinhän on jo käymässä. Sitäkö todella haluamme?
Rosvoyritysten sijaan Suomeen ovat jatkossakin tervetulleita yhteikuntavastuusta huolehtivat yritykset, jotka myös antavat yhteiskunnalle vastinetta siitä, että saavat käyttää meidän koulutettua työvoimaa, nauttivat yhteiskunnallisen järjestyksen tuomasta turvasta, ja kaikesta muusta minkä veronmaksajina olemme tähän yhteiskuntaan järjestäneet. Nämä vastuulliset yritykset eivät pärjää sellaisilla markkinoilla, missä on mahdollista toimia myös häikäilemättömästi. Näin tulemme itse poliittisilla päätöksillä houkutelleeksi tänne juuri ne yritykset joita emme halua, ja pakotamme yhteiskunnan edun mukaisesti toimivat yritykset muuttamaan toimintaansa pysyäkseen kilpailussa. Hyvä asia on, että tälle tuhoisalle kehitykselle on kuitenkin vaihtoehtoja, jos poliittista tahtoa löytyy.
Politiikan suuntamme vaatii pikaista muutosta takaisin omavaraisuuden tavoitteluun ja yhteistyön tekemiseen eettisesti toimivien tahojen kanssa. Suomen tulee panostaa omaan, maan sisäiseen yritystoimintaan, eli käytännössä pk-yrityksiin, sekä turvata huoltovarmuutensa. Verot tulee käyttää siihen, mihin ne on tarkoitettu alunperin, eli esimerkiksi oman paikallisyrittäjyyden toiminnan tukemiseen, sosiaaliturvaan ja terveydenhuoltoon. Isalnnissa on tehty oikeista ratkaisuja, siellä on panostettu julkiseen sektoriin ja omiin työllistämisohjelmiin. Ei siellä puhuta suuresta julkisesta sektorista uhkana, koska Islannissa ei ole lähdetty vapaiden markkinoiden ideologiaan mukaan.
Susanna Rissanen 