Hoiva-alojen palkkauksen epäsuhdasta ”miesvaltaisiin” aloihin nähden.

Hoiva-alan työt nähdään ”kutsumustöinä” ja ovat auttamatta jäljessä muusta palkkakehityksestä. Naiset ovat myös oman havaintoni, sekä tutkimusten mukaan yhteisöllisempiä ja tavoittelevat vähemmän omaa etua yhteisön edun kustannuksella, joka on osaltaan varmasti vaikuttanut (ja vaikuttaa) siihen, että naiset eivät samalla tavalla lähde pitämään meteliä, vaan katsovat että heidän tulee ”uhrautua yleiseksi hyväksi vaikeina aikoina”.

Ratkaisu ei ole mielestäni siinä, että naisia patistetaan muille aloille, niin kuin monet tuntuvat ehdottavan. Yhtä lailla on mielestäni väärin sairaanhoitajamiestä kohtaan alan alipalkkaus, kuin se on sairaanhoitajanaista kohtaan. Yritän sanoa, että yhtä väärin se olisi, vaikka näillä alipalkatuilla aloilla olisi yhtä paljon miehiä ja naisia. Tuolloin vain ei puhuttaisi naisten ja miesten palkkaeroista, vaan alasta joka on jäänyt jälkeen palkkakehityksessä. Onko sitten oikea kehityssuunta, että palkkaerot miesten ja naisten välillä pienenevät sen seurauksena, että naiset hakeutuvat miesvaltaisemmille aloille ja päin vastoin? Minusta ei, meillä on silti tämä palkkakehityksestä jälkeen jäänyt ammattialue.

Jokaisen tulisi voida hakeutua alalle jolle kokevat vetoa, ihan työssä jaksamisen ja oman hyvinvoinninkin takia. Sen sijaan pitäisi korjata hoiva-alojen törkeä alipalkkaus ja osoittaa tällä tavoin arvostus meidän kaikkien hyväksi tehtävästä työstä.

Advertisements

2 thoughts on “Hoiva-alojen palkkauksen epäsuhdasta ”miesvaltaisiin” aloihin nähden.

  1. ”Naiset ovat myös oman havaintoni, sekä tutkimusten mukaan yhteisöllisempiä ja tavoittelevat vähemmän omaa etua yhteisön edun kustannuksella, joka on osaltaan varmasti vaikuttanut (ja vaikuttaa) siihen, että naiset eivät samalla tavalla lähde pitämään meteliä, vaan katsovat että heidän tulee ’uhrautua yleiseksi hyväksi vaikeina aikoina’.”

    Eli miehet ovat kunnianhimoisempia, itsevarmempia ja röyhkeämpiä – kaikkea sitä, mitä markkinataloudessa menestymiseen vaaditaan. Lasikattoilmiö ja muu feministinen sonta on siis täyttä huuhaata, ja kaikki perustuu biologiaan; mies on menestyjä.

    Julkisen sektorin ammateilla ei luoda talouskasvua, ja ne rahoitetaan verorahoilla. Varmasti siis ymmärrät, miksi ne ovat heikommin palkattuja kuin yksityisen sektorin ammatit. Ammattiliitot ja sosialidemokraattinen politiikkamme on tehnyt yrittämisestä jo liian kannattamatonta ja hankalaa. Velkarahallako julkisen sektorin palkankorotukset toteutettaisiin? Vai nostettaisiinko veroprosenttia vielä lisää? Yrittämisellä luodaan kasvua, työpaikkoja ja parempi Suomi.

    • Kiitos kommentista.

      Yksityisen sektorin tavoite ei ole tuottaa voittoa, vaan järjestää palvelua. Voiton tavoittelu ei ole mikään yksiselitteinen pakkotilanne. Kun palvelut järjestetään julkisella puolella, myös raha kiertää takaisin julkiselle puolelle ja mahdollinen ”voitto” käytetään palvelun parantamiseen tai maksujen alentamiseen, sen sijaan että tuloutettaisiin sijoittajille, omistajille ja johtoportaalle. Kun kuvioon astuu esim. yksityinen, monikansallinen terveysjätti, siirtyy verorahoja ulos paikallistaloudesta. Eihän kukaan oikeasti kuvittele että ulkomainen yritys tulee Suomen markkinoille, ja pumppaa Suomen ulkopuolelta rahaa systeemiin? Suunta on toiseen suuntaan, muutoin bisnes ei ole kannattavaa ja toiminta lopetetaan.

      Yksityisten bisnes jossa meidän verorahat ulkoistetaan cayman-saarille ja muualle, vie pois niitä verorahoja, joita pitäisi käyttää nimenomaan siihen julkisen puolen ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Tätä ei moni tule ajatelleeksi. Yksityiset kun saa maksun kunnalta (meidän verorahoja), vaikka asiakkaalla olisi vakuutus, jos se hoitaa jotain julkiselle puolelle kuuluvaa (eli käytännössä kaikki paitsi kauneusleikkaukset). Sen lisäksi asiakkaan omavastuu, ja sitten vasta vakuutusyhtiön pussille. Vakuutusyhtiöt ja terveydenhuoltobisnes vetää yhdessä veronmaksajien rahat tässä kuviossa. Yksityisen ei tarvitse myöskään panostaa työvoiman kouluttamiseen, se napsii valmista tavaraa omaan käyttöön. Yksityisen maksamat verot (ne mitä ei makseta, vaan hoidetaan pois verosuunnittelulla, tämän turvin voidaan myös tarjota halpaa hintaa, joka tulee meille kalliiksi) ovat marginaalisia korvauksia siihen nähden, mitä yhteiskunta (me veronmaksajat) on esim. työntekijään panostanut.

      Ulkoistaminen ei tule pelkästään teoriassa kalliiksi, vaan myös käytäntö on tämän osoittanut pitkin Suomea. Asioita ei kannata aina (koskaan) ajatella talouskasvulähtöisesti. Suomessa on resurssit toinen toisistamme huolehtimiseen, mutta meillä ei ole varaa yksityisen talouskasvun ja kilpailun tukemiseen ja ylläpitämiseen. Yrittäminen on kannatettavaa, ja suomalaista paikallisyrittäjyyttä pitäiskin tukea. Sen sijaan mikä tahansa yrittäminen millä tahansa ehdoilla, ei ole kannatettavaa. Se vie myös toimintamahdollisuudet meidän omilta eettisesti ja yhteisöä hyödyttävästi toimivilta yrittäjiltä, jotka hoitavat myös veronsa asianmukaisesti.

      Siihen mitä tulee miesten luonteeseen, niin pohjaan sanomaani yleiseen tutkimukseen aiheesta. Miesten ja naisten luonteissa ja käytöksessä on huomattu tällaisia eroja, jotka selittävät hyvin myös eri aloille hakeutumista. Syitä löytyy varmasti muitakin, esim. kulttuurilliset odotukset (naisen ja miehen rooli), mutta tämä on minusta järkeenkäyvin selitys. Esimerkiksi poikkeamat tyypillisestä selittyvät varmasti myös vahvaoilla perhekohtaisilla kulttuurivaikutteilla. Millä sinä selittäisit sitä, että naiset hakeutuvat vahvemmin hoiva-aloille?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s