Pohdintaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisesta

Nyt luodaan jo päiväkoti-iästä lähtien kahden kerroksen väkeä. En sano että jokaisen kohdalla näin on, mutta sanon että jos vanhemmasta tuntuu että tarvitsee lapselleen päivähoitoa – vaikka on kotona, olisi hänen tunnettaan lapsen parhaasta uskottava. Tämän tekstin kirjoitin myös siinä pelossa, että uusi uudistus subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamiseen on vain siirtymävaihe oikeuden kokonaan poistamiseen. Ongelmia tuo toki jo tämäkin rajoittaminen.

Mikä nyt lie kohtalo sitten yksinhuoltajille? Saako äitiyslomalla oleva yksinhuoltaja viedä isomman lapsensa päivähoitoon? Itselläni on lasten isän kanssa yhteishuoltajuus, ja voin sanoa että hulluksi tulisin jos ei lapsista pääsisi välillä eroon. ”Onhan lapsilla isä”, on on, jokaisella lapsella on biologinen isä, ihan totta… Mennäänkö siihen että vanhemmat todella pakotetaan huolehtimaan lapsistaan? Onko se taas lapsen edun mukaista? Eikö olisi parempi antaa niille lapsille edes jokin mahdollisuus normaaliin kasvuun, joiden vanhemmat eivät juuri sillä hetkellä pysty, halua, jaksa tms. hoitaa heitä? Entäs ne vanhemmat joilla ei ole edes tukiverkostoa, isovanhempia, ystäviä… Eikö yhteiskunnan tehtävänä ole ollut olla tuo tukiverkko? Ajatellaanko meillä oikeasti yhteiskunnassa että ihmiset voidaan pakottaa ja pelotella yrittämään kovemmin? Oikeasti? Sillä muuta perustelua en keksi tälle järjettömyydelle. Vanhempien vastuuttaminen tehdään silloin lapsen kustannuksella, ja tullaan maksamaan kallilla korolla takaisin. En hyväksy, en millään.

Olen työssäni törmännyt enemmänkin niihin vanhempiin joiden toivoisin todella nimenomaan lapsen edun vuoksi vievän lapsensa päivähoitoon, vaikka ovatkin itse kotona. Nyt päivähoitoon lapsen viemisen kynnystä nostetaan edelleen. Eli nyt näitä vanhempia on vielä vaikeampi saada ajattelemaan päivähoitoa vaihtoehtona. On muistettava että päivähoito on erityisesti lapsen etua varten, ei vanhemman.

Kyllähän tämä uusi systeemi toimii ihannetilanteessa ja sellaisille joilla on elämä niin kuin sen kuuluisi olla, entä ne joilla ei ole, ne joita juuri tulisi kannatella? Entä jos perheeseen syntyy yöt huutava koliikkivauva. Päivällä sitten pitäisi jaksaa virkeänä leikittää isompaa sisarusta? Tilanteet ovat erilaisia ja päivähoidon tulisi säilyä subjektiivisena oikeutena – ihan kokoaikaisesti, vanhemman arvioidessa sen tarpeelliseksi perheelleen. Nyt taidetaan sitten tarjota sitä huostaanottoa, niin, siellä kait ne omatkin nyt olisivat jos muuta vaihoehtoa ei olisi ollut yhteiskunnalla tarjolla.

Nim. ”itsekin romahtanut ja yhteiskunnalta avun ja tuen saanut”

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s